”Hyvät matkustajat, tervetuloa lennollemme Helsingistä Milanoon”. Näin käynnistyi tämänvuotinen kesälomamme, jota vietimme koko perheen voimin Italiaa kierrellen.

Milanosta matka jatkui nopeasti ja mukavasti vuokra-autolla Italian itärannikolle, Marchen maakuntaan. Alkuloma meni San Savinon seudulla, jossa rentouduimme oman perheen kesken muun muassa Grottamaressa ja Cattolicassa.

Vuokraamamme huvila sijaitsi keskellä vehreitä viiniviljelmiä, joista oli hyvä tankata happamia viinimarjoja lenkkeilyn lomassa. Välillä kokkasimme itse ruokamme, toisinaan poikkesimme paikallisissa trattorioissa nauttimassa niiden antimista. Erityisesti kala- ja äyriäisruoat olivat takuuvarmoja valintoja meren läheisyyden ansiosta.

Kesän kohokohdat ajoittuivat loman loppupuolelle, jolloin siirryimme Gardajärven upeisiin maisemiin ystävättäremme syntymäpäiviä juhlimaan. Juhlia vietettiin suomalaisten omistamassa Hotel Villa Arcadiossa, joka on 1300-luvulta peräisin olevaan luostariin rakennettu hulppea neljän tähden lomakeskus.

Juhliin valmistautuessamme tulin kysäisseeksi päivänsankarilta, saisinko kokata hotellin keittiössä yhden ruokalajin hänen juhliaan varten. Luvan saatuani tuppauduin sisään, paiskasin kättä keittiöväen kanssa ja kerroin asiani. Yhteinen kieli kokkien kesken löytyi helposti, vaikka keittiömestari oli ranskalainen ja muu henkilöstö italialaisia. Sana sieltä, toinen täältä ja käsillä kovasti huitomalla pääsimme asiassa eteenpäin ja sain esiliinan ylleni.

Tuttuun tapaan homma karkasi taas lapasesta. Yksi ruokalaji kasvoi viiden ruokalajin menuksi, jonka toteuttamiseen ravintolan viimeisen päälle varustettu keittiö antoi täydet mahdollisuudet. Muun seurueen kierrellässä oliivi- ja viinitiloilla sekä veneillessä Gardajärvellä vietin puolitoista päivää kuumassa keittiössä. Tuona aikana suunnittelimme ja valmistimme ravintolan huikeiden ammattilaisten kanssa rustiikin italialaisen juhla-aterian noin 45 henkilölle. Ilmeisesti onnistuimme myös erittäin hyvin, kun eräskin juhlavieraista kertoi saaneensa elämänsä parasta italialaista ruokaa Italiassa.

Kokemus oli kaikin puolin hieno. Sain uusia ystäviä, opin paljon uusia kikkoja ja varmaan myös Arcadion keittiöväki sai annoksen uusia ajatuksia tulevaisuutta varten. Mielestäni jokaisen kokin kannattaakin aina tilaisuuden tullen ängetä sisään myös vieraisiin keittiöihin, koska sen ansiosta matkailu avartaa taatusti ammattimielessäkin. Oman kokemukseni mukaan keittiöväki kautta maailman ottaa kollegansa hyvin vastaan.

Kun tieto suosikkibändini Pearl Jamin Euroopankiertueesta kiiri Suomen kamaralle, piti tilaisuuteen tarttua heti kiinni. Lukuisista keikkapaikoista aikataulullisesti paras osui Berliiniin, joten ei muuta kuin lippuja ostamaan. Matkaseuraksi valikoitui kuuden miehen kokkiryhmä vahvistettuna yhdellä radiotoimittajalla.

Konsertin lisäksi päätimme perehtyä porukalla myös Berliinin kulinaariseen puoleen, ja niinpä lähdimme matkaan jo pari päivää ennen Pearl Jamin keikkaa. Lentomme laskeutui Berliiniin juhannuksen jälkeisenä tiistaina ja siitä se nousukiito alkoi. Hoidimme majoitusmuodollisuudet pois alta, otimme parit neuvoa-antavat ja hyppäsimme taksiin. Kuskille huikkasimme, että hän saa toimia nyt rytmiryhmämme makutuomarina ja viedä meidät omaan suosikkipaikkaansa.

Turkkilaissyntyinen kuski kurvaili aikansa Berliinin kaduilla ja pysäytti autonsa lopulta – kas kummaa – pienen turkkilaisen Mehmet-ravintolan eteen. Paikan asiakaskunta näytti muodostuvan enimmäkseen turkkilaisista ja paikallisista hipstereistä. Viimemainituista emme kuitenkaan säikähtäneet, vaan tilasimme rohkeasti aimo annokset kylmiä ja lämpimiä meze-alkupaloja. Pääruokien valinta kävi yhtä juohevasti, sillä tiskin takana miekoissa paahtuvista kebab-vartaista kohosivat sen verran houkuttelevat tuoksut.

Loppuillan ohjelma jäi hiukan hämärän peittoon, mutta oikeasta hotellista aamulla kuitenkin herättiin. Hetken silmien tarkennuksen jälkeen olimme taas suihkunraikkaina kadulla. Määrätietoisesti askeltaen suuntasimme aikaiselle lounaalle ravintola Transitiin. Aasialaisiin makuihin innostunut kokkijoukkomme tilasi kerralla pöytään 19 pikkuannosta itämaisia herkkuja, jotka sitten veljellisesti jaoimme keskenämme, muistaen samalla huolehtia myös nestetasapainosta.

Päivän ajan palloiltuamme pitkin ja poikin Berliiniä olikin aika hankkiutua jo illallispöytään. Keskiviikoksi olimme varanneet jo etukäteen pöydän Kimchi Princessistä, jota kehutaan Berliinin parhaaksi korealaiseksi ravintolaksi. Paikan maine ja suosio näkyi myös asiakasmäärässä, sillä ravintola oli tupaten täynnä sinne saapuessamme ja tilanne oli sama koko illan ajan. Tyylikkäästi teollisuushallimainen ravintola oli rustiikkisesti sisustettu. Osa tuoleista oli nikkaroitu eurolavoista, osa salia oli kalustettu piknik-seteillä ja seinät oli rakennettu merikonttien osista.

Alkudrinkkien jälkeen tilasimme pöytään 25 annosta erilaisia ruokia alkaen muun muassa hummeria, kampasimpukoita ja muita äyriäisiä sekä aasialaisia kasviksia sisältäneestä äyriäiskeitosta. Aasialaiset maut ja tuoksut olivat huumavia ja maut huikeita läpi menun. BBQ-annoksia varten pöytäämme tuotiin kaasulevy, jolla kypsensimme itse aimo satsin possun niskaa ja härkää. Lihat ja muut lisukkeet kietaisimme sitten salaatinlehtien sisään ja nautimme mutkattomasti kädestä suuhun -menetelmällä.

Torstaiaamuna löysimme itsellemme suomalaisen oppaan, joka oli asunut Berliinissä puolisen vuotta. Hänen johdollaan suunnistimme israelilaiseen Jacob’s Bar & Restaurant -ravintolaan, mikä olikin itselleni ensimmäinen tutustuminen sikäläiseen ruokakulttuuriin. Paikoitettuamme itsemme pöytään luoksemme saapui paikan keittiömestari tiedustamaan tilaustamme. Hetkeäkään miettimättä totesimme, että antaa tulla mitä vaan, kaikki kyllä menee. Ja sittenhän ruokaa alkoi tulla annoskaupalla.

Kaikissa annoksissa oli noin kolme perusraaka-ainetta, joiden maut sointuivat täydellisesti yhteen. Suosittuja näyttivät olevan muun muassa munakoiso, granaattiomena, vuohenjuusto, seesaminsiemenet, jogurtti ja hummus. Maut olivat puhtaita, maustaminen hillittyä ja kaikenlainen kikkailu loisti poissaolollaan. Eniten israelilainen ruoka toi mieleeni marokkolaisen keittiön antimet, mutta miedompana.

Lounaalta aloimme sitten pikku hiljaa valua kohti Wuhlheiden konserttiareenaa. Noukimme muutaman ramazottin mukaan ja pysähdyimme myös muutamalle välitankkaukselle. Maksumies kullekin kierrokselle pelattiin yksinkertaisella kolikkopelillä. Jokaisella pelaajalla on kolme kolikkoa, joista hän kätkee nyrkkiinsä niin monta kuin haluaa. Sen jälkeen kaikki lyövät nyrkkinsä pöytään ja jokainen saa arvata, montako kolikkoa pöydällä yhteensä on. Huonoiten arvannut saa kuitata laskun.

Konserttipaikalle saapuessamme meitä tervehti upea auringonpaiste ja sen alla lainehtiva ihmismassa. Muinaisen amfiteatterin muotoon rakennetun ulkoilma-areenan penkit ja kenttäalue alkoivat vähitellen täyttyä Pearl Jam -faneista. Yhteenkuuluvaisuuden tunne oli vahva ja ilmassa väreili innostuneen odottava tunnelma. Meininki oli kaiken kaikkiaan mahtava, kun bändi viimein asteli lavalle ja aloitti soitannan.

Itse kipaisin yläkatsomosta aivan lavan eteen seuraamaan suosikkieni edesottamuksia. Nuoruusvuodet tulivat mieleen Eddie Vedderin kiipeillessä lavarakenteissa ja laulaessa niin kuin Eddie vain osaa. Vasta uuden levyn julkaissut bändi oli tiukassa vedossa ja soitti antaumuksella myös vanhempaa tuotantoaan. Joukossa oli paljon itselleni merkityksellisiä biisejä, jotka olen aina halunnut kuulla livenä, joten keikka oli kaikkien toiveideni täyttymys. 18 000 muuta ihmistä tuntui kokevan samoin, sillä aplodien volyymi ylitti paikoin bändin vahvistimista lähtevän äänen.

Summa summarum: täydellinen reissu. Mahtava keikka, ykkösluokan matkaseura ja sapuskatkin osuivat aivan nappiin. Berliini itsessään oli myös matkan arvoinen. Ihmiset ovat ystävällisiä, kaupungissa on paljon nähtävää ja koettavaa ja kaiken lisäksi Berliinissä lomailu ei paljon kukkaroa rasita. Lennot ovat halpoja, majoittuminen edullista ja ravintoloissakin laskut jäävät uskomattoman pieniksi ruoan laadusta tinkimättä. Suosittelen vahvasti.

Ja tässäpä vielä pieni matkavideokin reissulta. Klikkaa tästä, jos uskallat.

Ilmassa oli suuren gastronomisen juhlan tuntua, kun maailman parhaat kokit ottivat mittaa toisistaan Bocuse d’Or -kisan merkeissä Tukholmassa 8-9.5. Maailman arvostetuimman kokkikilpailun Euroopan osakilpailuun oli omat mestarinsa lähettänyt 20 maata, joista puolelle oli tarjolla paikka ensi tammikuussa Lyonissa pidettävään loppukilpailuun.

Suomea kisassa edusti G.W. Sundmansin keittiömestari Matti Jämsen, jonka apulaisena ahkeroi Antti Lukkari. Parivaljakko aloitti valmistautumisen kisaan jo viime syksynä ja treenejä paiskittiin parhaimmillaan kuutena päivänä viikossa. Valmentajana toimi Eero Vottonen ja sparraamassa sekä harjoitustuloksia puntaroimassa oli mukana myös kymmenkunta suomalaista kokkia.

HKScan Pro on yksi Suomen joukkueen pääyhteistyökumppaneista, joten kisamatka lankesi omallekin kontolleni kuin manulle illallinen. Reissussa mukana olivat myös johtajamme Sari Palokangas sekä ketjuasiakaspäällikkömme Janne Leppänen. Matkaan lähdimme jo edellisenä päivänä, jolloin ohjelmassa oli suomalaista ruokakulttuuria edistävän ELO-säätiön kokkarit Suomen suurlähetystössä. Paikalla oli lukuisa joukko suomalaisia ja ruotsalaisia ruokamaailman vaikuttajia ja ohjelma tarjoiluineen oli ykkösluokkaa. Juhlava tilaisuus lämmitti mieltä, sillä se kertoi osaltaan ravintola-alan arvostuksen, ammattitaidon ja pohjoismaisten raaka-aineiden arvostuksen noususta

Kisapaikalle Tukholman messukeskukseen kiiruhdimme jo varhain torstaiaamuna, sillä Matin vuoro astua areenalle oli jo puoli yhdeksältä. Suomalaisille oli varattu kaikkiaan 80 paikkaa Matin kisakeittiön eteen ja paikat täyttyivätkin nopeaan tahtiin. ELO-säätiön toimesta kannustusjoukoille oli valmisteltu täydellinen kisavarustus Suomi-paidoista alkaen ja meininki katsomossa oli hurjempaa kuin kotimaan lätkäkatsomoissa. Kannustushuudot raikuivat, torvet soivat ja Mattia tsempattiin katsomon puolelta koko viisituntisen session ajan. Omat faninsa olivat tietysti muillakin mailla, joten kisaa käytiin myös siitä, kenen kannustusjoukot saivat aikaan kovimmat volyymit. Kovasta kisasta huolimatta tunnelma oli kuitenkin koko ajan lämmin ja kiva.

Suomen joukkueen taidokas lihavati.

Runsaan viiden tunnin puurtamisen jälkeen oli aika katsoa työn tulokset. Matin nostaessa vatinsa tuomarien eteen olin saletti siitä, että mitali tulee. Sekä kala- että lihavati näyttivät tosi hyviltä ja ilman muuta odotin Matin nousevan kärkikolmikkoon. Toisin kuitenkin kävi: voiton nappasi Ruotsi, hopeaa vei Norja ja pronssille ylsi Tanska. Pohjoismaisen rintaman rikkoi Ranska jättäen näin Matin sijalle viisi. Jos pieni jälkipeli sallitaan, niin omasta mielestäni tässä taidettiin pelata yhden sortin gastronomis-poliittista peliä.

Suomen joukkue sai erikoispalkinnon parhaasta lihavadista. Kuvassa vasemmalta Jouni Heinonen, Davanti Oy, Antti Lukkari, assistentti, Eero Vottonen, valmentaja, Matti Jämsén, Suomen edustaja, Ossi Heinonen, Davanti Oy. Kuvaaja: Jouni Kuru

Tulosten julkistus tuli pienoisena pettymyksenä myös Matille ja tiimille, vaikka taakse jäikin monta gastronomian huippumaata. Viides sija takasi kuitenkin uuden näytönpaikan tammikuiseen finaaliin, johon Suomen joukkue lähtee entistäkin voitonnälkäisempänä. Matin mukaan hyvällä fiiliksellä jatketaan, treenataan tuleva syksy entistäkin kovemmin, hiotaan yksityiskohtia ja kehitellään uusia ideoita. Matka Bocuse d’Or -kilpailun voittajaksi ja maailman parhaaksi kokiksi vaatii vielä hiukan lisää potkua, mutta Matti ja tiimi siihen varmasti pystyvät.

Lätkän MM-kisat päättyivät lopulta hienosti Suomen hopeajuhliin, vaikka alkusarjassa joukkueen otteet eivät kovin vakuuttavia olleetkaan. Kotikatsomoissa jännitystä lievittivät maistuvat kisaeväät, joihin HKScanin demokeittiöllä kävi omat vinkkinsä jakamassa myös Ville Peltonen. Yksi kaikkien aikojen leijonalegendoista muistetaan kiekkopiireissä ikuisesti vuoden 1995 MM-finaalista, jossa Ville laukoi hattutempun Ruotsin verkkoon. Näillä maaleilla Tupu, Hupu ja Lupu -ketjun laituri varmisti Suomelle historian ensimmäisen jääkiekon MM-kullan.

Demokeittiöllä kokkaillessamme paljastui, että Ville on hyvän ruuan ystävä ja kokkaa itsekin innokkaasti yhdessä lapsiensa kanssa.  Pelivuosien ruokavaliostaan Ville kertoi seuraavasti:  ”Pitkässä MM-turnauksessa kroppa on kovilla. Itselläni oli tapana syödä ennen matsia jotain kevyttä ja proteiinipitoista. Pelin jälkeen puolestaan maistui usein kunnon pihvi ja salaatti. Ja hyvä ruokahan maistuu aina, vaikka peli ei kulkisikaan ihan toivottuun tapaan”, Ville kertoo virnistäen. Samalla hän muistuttaa, että myös kotikatsomoissa on syytä syödä hyvin sanan kaikissa merkityksissä.

Asia on taas ajankohtainen, kun jalkapallon MM-kisat alkavat Brasiliassa 12. kesäkuuta. Luvassa on täyden kuukauden kestävä, sambarumpujen säestämä urheilujuhla, jonka aikana mitataan myös kotikatsomoiden turnauskestävyys.

Villen suosittelemat Pulled Pork Tortillat ovat mainio valinta myös futisfanin kisaevääksi. Reseptin löydät täältä >>

Kevään grillikausi sai tavallista huikeamman startin, kun demokeittiöömme rullasi kokeiltavaksi Mibrasa-puuhiiligrilli. Ihan jokamiehen grillistä ei olekaan kysymys, vaan tämä Espanjan ihme on suunniteltu puhtaasti ammattikeittiöiden käyttöön.

Puuhiilillä lämmitettävä Mibrasa on ruuanlaitossa likimain yhtä monikäyttöinen kuin se kuulu Sveitsin armeijan linkkuveitsi. Se toimii haluttaessa niin grillinä, uunina kuin savustimena. Grillattaessa Mibrasa tuo lihaan aitoa savun aromia ja hiiligrillin makua. Lopputuloksen ero vaikkapa pannulla paistettuun pihviin verrattuna on kuin yöllä ja päivällä. Paistopinnasta tulee hiilien hehkussa erinomainen ja haluttu kypsyys on helppo saavuttaa siirtämättä pihvejä loppukypsennyksen ajaksi erilliseen uuniin. Mibrasalla grillatessa huomaa todella, kuinka hyvältä liha voi parhaimmillaan maistua.

Mibrasa mahdollistaa myös epäsuoralla lämmöllä kypsentämisen, mikä on mainio tapa esimerkiksi kalan ja äyriäisten grillaukseen. Monikäyttöisyyttä lisää mahdollisuus valita kypsennykseen joko ylä-, ala- tai sivulämpö. Tosi paksujen seinämien ansiosta Mibrasassa on hyvä valmistaa myös yön yli haudutettavia ruokia. Savustusta kokeilimme broilerin rintafileillä ja siinäkin lopputulos oli verraton, mihin oma osuutensa oli tietysti savustukseen käytetyillä viskitynnyrin lastuilla.

Kuvassa oikealta: Tom Tapper (HKScan Pro), Johan de Clercq ja Vesa Saaristo (Dieta Oy)

Mibrasan salaisuuksiin meitä oli grilliuunia maahantuovan Dieta Oy:n edustajan lisäksi opastamassa belgialainen keittiömestari Johan de Clercq, joka pitää Mibrasan grilliuunia oman ’t Hemelhuizeke -ravintolansa (suomeksi kutakuinkin ”Pieni talo taivaassa”) tärkeimpänä välineenä. Jatkossa tulemme siirtämään saamaamme oppia edelleen asiakkaillemme järjestämällä Mibrasa-valmennuksia HK:n demokeittiöllä.

Pyörillä varustettu Mibrasa-puuhiiligrilli sopii moniin käyttökohteisiin, kausivaihteluita unohtamatta. Lähes savuttamaton Mibrasa voidaan työntää sisällä huuvan alle ja kesällä rullata terassitoimintaa elävöittämään. Siirrettävä grilli soveltuu myös mainiosti kesäfestareiden vetonaulaksi tai pitopalvelun järjestämien juhlien ruokatuotannon sydämeksi. Mibrasan jäljittelemätöntä aromia voidaan hyödyntää myös suurissa tapahtumissa, joissa bankettiuunit ovat pääosassa.

Alkukeväällä sain Terävän Pekalta mielenkiintoisen puhelinsoiton. Intohimoisena jalkapallofanina tunnettu tähtikokki oli saanut päähänsä, että futismatseissa voisi vaihteeksi tarjota yleisölle muutakin kuin makkaraa ja lihistä. Suuressa viisaudessaan Pekka oli päätynyt siihen, että minä voisin olla oikea mies funtsimaan hänen kanssaan uusia konsepteja jalkapalloyleisön ruokkimiseen.

Aluksi mietimme asioita kahteen pekkaan. Kenttäoloissa nopeus ja helppous olisi ehdoton vaatimus. Tarvittiin yksinkertaisia raaka-aineita ja ruokalajeja, joiden valmistukseen ei vaadita ammattikeittiön varustearsenaalia. Jonkinlaiseen välilaikatulokseen päästyämme Pekka ehdotti, että mitäpä jos testaisimme ajatuksiamme myös käytännössä.

Näin syntyi idea TPS Chef -tapahtumasta, jossa turkulainen jalkapallokansa pääsisi sanomaan painavan sanansa uusista tarjoiluista. Samalla heitimme pallon myös turkulaisille huippukokeille ja kutsuimme heidät kisaamaan kanssamme siitä, kenen kokkaukset futisväelle parhaiten maistuvat. Minun ja Pekan lisäksi pärstänsä likoon lupasivat laittaa Marko Rauhala, Kari Aihinen, Aki Wahlman ja Antti Vahtera. Järjestelyissä oli vahvasti mukana myös Mia Keskitalo HK:n Turun aluemyynnistä.

Itse tapahtuma toteutui maaliskuun viimeisenä torstaina turkulaisen ravintola Maunon sisäpihalle pystytetyssä teltassa. Illan ideana oli, että jokaisella kokilla oli käytössä oma grilli annostensa kokkaukseen. Kokit kisasivat toisiaan vastaan, yleisö sai maistella kaikkien tuotoksia ja lopulta äänestää suosikkiaan. Voittajasta leivottaisiin TPS Chef.

Ilmassa oli suuren grillijuhlan tuntua, kun mestarit asettuivat grilliensä ääreen. Herja lensi, kun jokainen kehui kilvan omia annoksiaan ja lateli räävitöntä läppää kilpakumppanien tekeleistä. Lola Odusogan juontaessa noin kolmesataapäinen yleisö viihtyi, nauroi mestarien murjaisuille ja kierteli maistelemassa makupaloja.

Pekan annoksessa oli ylikypsää possunkylkeä, Marko Rauhalan grillissä paahtui ribsejä ja wingsejä. Wahlmanin Akin listalla oli pulled porkia paahdetun patongin päällä ja Kari Vaihisella teriyaki-broilerivartaita korianteri-paprikasalaatilla. Antti Vahtera piti yllä makkaran mainetta matsiruokana ja itse rustasin nakkitikkareita.

Liekö yleisö vetänyt kotiin päin, mutta kisan voiton vei lopulta tiukan taiston jälkeen Pekka Terävä, joka nuorena palloili itsekin menestyksellisesti TPS:ssä. Tärkeintä oli kuitenkin jalo kilpailu ja ennen kaikkea illan tuloksena syntynyt Stadionherkut-konsepti. Uutta ruokakonseptia kaupataan kaikille Veikkausliigan seuroille, mikä saattaa tuoda aivan uusia mausteita tämän kauden matseihin.

Gastro-messut on Suomen johtava HoReCa-alan ammattitapahtuma. Joka toinen vuosi järjestettävä tapahtuma kokosi tänäkin vuonna yhteensä yli 15 000 kävijää, jotka saivat samalla käynnillä tutustua myös ravintola-alan toiseen suurtapahtumaan, ViiniExpoon.

HK Pron Gastro-osastolla pääosassa oli – yllätys, yllätys – liha. Oman ainutlaatuisen Rypsipossumme lisäksi osaston tähtinä esiintyivät  Tammisen rotukarjatuotteet sekä ensi-iltansa Suomessa saanut Chosen by Farmers -tuotesarja. Viimemainittu on valittujen australialaisten tuottajien kasvattamaa black angusta, josta HK Pro tarjoaa keittiöille muun muassa niskaa, entrecotea, sisäfileetä, paahtopaistia ja ulkofileetä makurasvalla.

Valokeilojen loisteessa paistattelivat myös HK Pron ammattilaiset. Forssan tehtaaltamme lavalle asteli lihanleikkaaja Tomi Rikassaari, joka veitset viuhuen paloitteli Rypsipossun puolikkaita myyntikokoisiksi paloiksi. Pari kertaa päivässä toteutettu sai aikaan todellisen yleisöryntäyksen osastollemme.

HK Pron osaston toiseksi vetonaulaksi nousi messuvieraita varten rakentamamme bistro, jossa allekirjoittanutkin vietti kolme päivää hellan ja tiskikoneen välissä. Kuuden kokin voimin rakensimme tasatunnein monen ruokalajin maistelumenun, joka vei kävijät makumatkalle likimain maailman ympäri:

AASIA: Open ramen pulled pork burger, sriracha chilimajoneesia, inkiväärikurkkuja

MEXICO: Chicken carnitas, friteerattua tortillaa, savuchilisalsaa

SKANDINAVIA: Piparjuuri-suolakurkkukuorrutettua häränrintaa, piparjuuri-puikulaperunapyreetä

VÄLIMERI: Härän niskaa, tsatsikicaesaria, punaviinikastiketta

Aasian, Meksikon, Skandinavian ja Välimeren keittiöiden yhdistäminen yhdelle lautaselle onnistui erinomaisesti, mistä samaa mieltä olivat bistrossamme kolmen päivän aikana vierailleet 425 kävijää. HK Pron asiakkaiden lisäksi bistron antimia kävi maistamassa myös maamme kokkikaartin kovin kärki Michelin-kokkeja ja Vuoden Kokiksi 2014 valittua Heikki Liekolaa myöten.

Parhaat kiitokset heille ja kaikille HK Pron osastolla käyneille.

Oulun Jäälissä kisattiin Pakkasgrillauksen Suomen mestaruudesta helmikuun puolivälissä. Kaikkien aikojen ensimmäisen, vaan ei taatusti viimeisen SM-kisan järjesti Fat Roosterin ravintoloitsija eli telkkarin Makupaloistakin tuttu Janne Pekkala. Osallistujiksi Janne oli kutsunut allekirjoittaneen lisäksi neljä muuta grillaukseen hurahtanutta mestaria. Kutsun kuulivat ja pihalle koottujen kaasugrillien hanikoihin tarttuivat kanssani tv-kokki Sami Garam, kuusamolaisen RukaTontun isäntä Matti Hurttia, Lidlin Grillimaisteri-kisan voittaja Jouni Talvinen ja Master Chef -voittaja Joonas Hämäläinen.

Kisatunnelmaa Fat Roosterin pihalle oli tullut aistimaan yli kaksituhatta ihmistä, joten toppahousut meinasivat tutista ihmispaljouden edessä. Yhtään helpommaksi tilannetta ei tehnyt se, ettei yksikään kilpailijoista tiennyt etukäteen mitään kisan säännöistä. Aavistelimme toki, että ihan perusmakkaran grillausta ei ollut odotettavissa, mutta korillinen pakollisia raaka-aineita pääsi silti yllättämään. Vai mitäpä itse sanoisit sortimentista jäistä ankanrintaa, karitsan ja naudan sydäntä sekä anjovista, popcornia, mansikkaa ja suklaata? Annoksia näistä ja muista tarjolla olleista raaka-aineista sai onneksi kokata haluamansa määrän eli ihan kaikkia ei sentään tarvinnut samalle lautaselle sovittaa.

Aikaa kokonaisen aterian loihtimiseen oli varattu vain 45 minuuttia, joten haastetta riitti. Hurtilla huumorilla ja rennolla showmeiningillä homma kuitenkin vietiin kunnialla läpi. Grillit hehkuivat punaisina, kun itse kukin teki parhaansa ja autteli siinä sivussa myös kilpakumppaneitaan. Tiukan, mutta rehdin kisan päätteeksi oli tuomarineuvoston vuoro arvioida kilpailijoiden suoritukset ja niin siinä vain kävi, että Pakkasgrillauksen ensimmäiseksi Suomen mestariksi kruunattiin allekirjoittanut. Pitäisiköhän oikein käyntikorttiin painattaa tämäkin titteli?

Kuumia kisatunnelmia voit aistia alla olevasta videosta.

Tammikuun viime päivinä HK Pro kutsui ryhmän kotimaan nimekkäimpiä keittiömestareita tutustumaan Rypsiporsaan matkaan tuotantotilalta ruokapöytään asti. Reissumme alkoi aamuvarhaisella bussikyydillä kohti HK:n Forssan teurastamoa. Mestarien karistellessa vielä viimeisiä unenrippeitä silmistään johdatteli ravitsemusasiantuntija Soile Käkönen matkalaiset Rypsiporsaan tarinaan.

Jo vuonna 2007 startatun projektin tavoitteena oli tehdä porsaanlihasta entistä terveellisempää ja laadukkaampaa vähentämällä lihassa olevan kovan rasvan määrää. Neljän vuoden tutkimustyön tuloksena tässä onnistuttiin lisäämällä rypsiöljyä possujen viljapohjaiseen ruokavalioon. Entistä paremman rasvakoostumuksen lisäksi uusi innovaatio tuotti muitakin herkullisia tuloksia, sillä sulavamman rasvan ansiosta Rypsiporsaan liha kypsyy ainutlaatuisen mureaksi ja maukkaaksi.

Parin tunnin bussimatkan jälkeen saavuimme Forssaan. Tehtaan johdon kalvosulkeisten jälkeen vuorossa olivat tehdaskierrokset, joilla kävimme läpi koko tuotantoprosessin possujen nukuttamisesta ruhojen paloitteluun asti. Mukana olleet mestarit ihastuivat tehtaan ammattilaisten esittämiin erilaisiin leikkuisiin ja miettivät, miten eri tavoilla niitä voisivat omissa keittiöissään käyttää. Kaikille mukana olleille oli varmasti yllätys, miten siististi ja rauhallisesti homma teurastamolla toimii, vaikka tehtaan läpi kulkee päivittäin noin 3200 possua.

Matkaseurueemme vasemmalta ylhäältä alkaen Soile Käkönen, Risto Mikkola, Akseli Herlevi, Pekka Terävä, Serko Rantanen, Matti Jämsen, Eero Vottonen, Sari Palokangas, Ilkka Lääveri, alhaalla Tom Tapper, Tero Mäntykangas, Janne Leppänen

Tehtaalta matka jatkui Huittisiin, jossa nautimme lounaan Kimmo Nikon luotsaamassa Wanha WPK -ravintolassa. Maistuvan aterian jälkeen vuorossa oli vierailu Vesa Harjunmaan tilalle, joka on yksi tarkoin valituista Rypsiporsas®-tuottajista. Isäntä ja emäntä olivatkin jo odottamassa meitä pannukahvit keitettynä ja tuoreet korvapuustit pöytään katettuina.

Kahvittelun ja jutustelun jälkeen oli aika siirtyä sikalan puolelle. Asianmukaisiin  hygieania-asuihin pukeutuneina marssimme pienempien ja suurempien possujen sekaan, isännän samalla kertoillessa rypsipossujen ruokavaliosta ja esitellessä automatiikan ohjaamaa rehunvalmistusta ja -jakelua. Ennen paluumatkalle lähtöä chefeille tarjoutui myös tilaisuus korvamerkitä mieleisensä Rypsipossut omaa ravintolaansa varten, mihin mahdollisuuteen moni mukana olijoista tarttuikin. Sen ansiosta Harjunmaan Rypsiporsasta tulee olemaan myöhemmin tarjolla muun muassa Olossa, Lapland Hotelsin ravintoloissa, Farangissa, Emossa ja G.W. Sundmansissa.

Suomen Bocuse D’Or -edustaja, G.W. Sundmansin keittiöpäällikkö Matti Jämsen syöttää ravintolansa ”omaa” rypsipossua.

Kokonaisuutena reissun anti oli kaikkien mukana olleiden mieleen. Harva meistä oli aiemmin tullut ajatelleeksi, kuinka hämmästyttävä määrä työtä on tehty ennen kuin kokki tarttuu Rypsiporsaan lihaan ja ryhtyy kokkaamaan siitä ateriaa asiakkailleen. Vastuullinen tuotanto, ammattitaitoinen lihanjalostus ja jatkuva tuotekehitys varmistavat, että Rypsiporsas® on jatkossakin maailman parasta porsaanlihaa, kuten vakuuttaa myös keittiömestari Tomi Björck.

Suomenlahden yli virtaava Viron viina on ravintola-alalle iso päänsärky. Pääosin sen seurauksena alkoholin anniskelutarjoilu ravintoloissa on painunut historiallisen alhaisiin lukemiin. Enää 10 % kaikesta Suomessa kulutetusta alkoholista nautitaan ravintoloissa. Käytännössä se merkitsee sitä, että yhä useampi suomalainen vetäisee kalsarikännit kotona tai nappaa reilut pohjat tuontiviinaksista ennen ravintolaan lähtöä. Kehitys ei ole hyvä eikä taatusti kenenkään edun mukainen. Alkoholihaitat lisääntyvät, ravintoloissa lyödään lappuja luukulle, alan työpaikat katoavat ja verottajakin jää nuolemaan näppejään. Jottain tarttis tehdä, eivätkä veronkorotukset ja ravintolatoiminnan uudet rajoitusesitykset ainakaan asiaa auta.

Punkahtava Barbarakin on asiasta huolissaan. Kuuntele uusi biisimme, laita video jakoon ja tule mukaan pysäyttämään Viron viinarallia!