Tai eihän se ihan aina ole ollut. Itse asiassa opin juoksemaan vasta viime vuosikymmenen loppupuolella, kun pääsin eroon perioululaisesta tavasta repiä itseni piippuun jo ensimmäisten viiden minuutin aikana. Yhdessä väärän juoksutekniikan ja sopimattomien kenkien kanssa se oli viedä lenkkeilystä kaiken ilon, kunnes otin asioista selvää ja valaistuin. Juokseminen on lopulta aika kokonaisvaltaista liikuntaa, missä pelkillä jalkalihaksilla ei pitkälle pötkitä.

Viime viikon lauantaina oli aika taas testata kuinka askel nousee numerolappu rinnassa. Olin ilmoittautunut mukaan Helsinki City Runiin noin 17 500 muun juoksijan kanssa. Lähtöviivalle asettui tällä kerralla myös muutamia työkavereinani HKScan Prolta eli Tom Tapper, Janne Leppänen ja Ilkka Ryytty. Jäsentenvälistä kisaamme kirittivät lisäksi Valvion Juha ja Lepistön Henkka, joiden kanssa kokoonnuimme porukalla meille kotiin jo muutamaa tuntia ennen juoksun starttia tsemppaamaan toisiamme ja hoitamaan viime valmistelut.

Helsinki City Run -tiimiämme iloisissa juoksufiiliksissä.

Itse olin valmistautunut jo puoli vuotta tätä puolimaratonia varten. Juostuja kilometrejä oli takana melkoinen määrä ja lihaskunnonkin piti olla kohdallaan. Myös hiilihydraattivarastot oli tankattu täyteen hyvissä ajoin ennen starttia, joten olin kaikin puolin valmis lähtöviivalle. Kauniissa kevätsäässä juoksu sujuikin ihan mukavasti. Kello temppuili kuitenkin sen verran, että jäin omasta ennätysajastani kolmisen minuuttia.

Jokainen juoksija tietää, että tuo harmittaa. Omaa itseään vastaanhan tällaisissa juoksuissa taistellaan eli aikaa yritetään aina parantaa. Ja oi sitä onnen tunnetta, kun näkee kellon pysähtyvän uuteen ennätykseen. Omalle kohdalleni se sattui viimeksi aika jämptisti vuosi sitten Kööpenhaminan maratonilla. Tippahan siinä tuli linssiin kellon näyttäessä loppuajaksi 3.52 ja osia. Sillä tuloksella uurastus todella palkittiin ja illalla tanskalainen olut kuohui juhlatunnelmissa.

Askel nousee vielä kevyesti vaikka kilometrejä on jo takana.

Hyvissä fiiliksissä jatkettiin kyllä Helsinki City Runinkin jälkeen. Koko joukkueemme kerääntyi meille saunomaan ja nauttimaan palauttavan bissebuffetin antimista. Grillattiin porukalla hampurilaisia ja flanksteakia ja vedettiin yhteen juoksun tapahtumia. Samalla suunniteltiin jo tuleviakin juoksuja, sillä ainakin itse aion juosta syksymmällä vielä yhden koko maratonin. Missä ja milloin on vielä avoinna. Varmaa kuitenkin on, että juokseminen jatkuu vielä pitkään ja toivottavasti vauhtikin yhä vaan kiihtyy.

Hyvän ruoan perässä kannattaa toisinaan ajella kotikulmia kauemmaksikin. Itse reissasimme taannoin Porvooseen, suuntana kovasti kehuttu SicaPelle Wining & Dining. Riku ja Johanna Stenroosin pyörittämä bistrohenkinen pikku ravintola sijaitsee kirkonmäellä, taiteilija Ville Vallgrenin lapsuusvuosien pihapiirissä. Erikoisen nimensä ravintola on saanut Villen rakkaalta lemmikkipossulta, joka tarinan mukaan päätyi huvilalla vieraisilla olleen Akseli Gallen-Kallelan susikoirien suihin.

SicaPelle tarjoaa viikottain vaihtuvan set menun, josta asiakas voi valita mielensä mukaan kolmesta seitsemään maisteluannosta. Keittiömestari Samuli Wirgentiuksen isännöimässä keittiössä suositaan lähiruokaa ja kauden raaka-aineita. Monipuolista viinilistaa täydentää hyvä valikoima eri tyyppisiä oluita.

Tuttuun tapaan kahlasimme taas koko listan läpi eli tilasimme itse kullekin koko seitsemän ruokalajin menun. Sen nautittuamme totesimme, että SicaPelle ylitti odotuksemme rimaa edes hipomatta. Ruoka oli maultaan erinomaista ja esillepano houkuttelevaa. Aterian kruunasivat äärettömän hyvin eri ruokalajeille mätsänneet juomavalinnat.

Comte-juustoa, paahdettua juuriselleriä ja mallasleipää SicaPellen tapaan.

Onnistuneen aterian jälkeen innostuimme jäämään Porvooseen vielä yöksikin. SicaPellen kanssa saman katon alta löytyy Stenrosien omistama boutique-hotelli Onni, jossa nukuimme makoisat yöunet. Hotellissa on neljä eri tyyliin sisustettua huonetta ja sviitti 1700-luvulla rakennetussa erillistalossa.

Lyhytlomasemme päätteeksi teimme vielä leppoisan aamukävelyn pikkukaupungin fiilistä ihaillen ja edellisillan syöminkejä ja juominkeja sulatellen. Kokonaisuutena visiitti Porvooseen oli hieno kokemus ja toi kivaa vaihtelua kotikaupungin ravintolakierroksiin. Seuraavaksi kenties vaikka Lahteen, jossa myös on lukuisia tasokkaita ruokaravintoloita.

Ruokareviirin laajentamista kannattaa kokeilla myös muualla Suomessa, sillä kaikki hyvä ei ole keskittynyt suuriin kaupunkeihin. Muualla Euroopassa ihmiset matkustavat viikonloppuisin hyvän ruoan perässä pitkiäkin matkoja, joten miksipä ei meilläkin.

Maaliskuun viimeisenä viikonloppuna kisattiin Helsingin Messukeskuksessa Vuoden Kokki 2015 -tittelistä. Itse pääsin seuraamaan kisaa aitiopaikalta, sillä olin saanut kutsun tapahtuman juontajaksi yhdessä Sikke Sumarin kanssa. Keikkaa siis pukkasi, vaikka kauhan sijasta kouraan iskettiinkin mikrofoni.

Kokki ja SIkke valmiina vuoden huipputapahtumaan.

Ensimmäistä kertaa Vuoden Kokki -kilpailu järjestettiin vuonna 1995, jolloin voiton vei Pekka Terävä. Pekalle ja muille sen jälkeen Vuoden Kokiksi valituille voitto on tuonut lisäpotkua uralle ja moni on menestynyt myös kansainvälisillä areenoilla, kuten  Vuoden Kokki mallia 2005 eli Matti Jämsén.

Mainetta ja kunniaa hakemaan oli tänäkin vuonna lähtenyt suuri joukko keittiön ammattilaisia. Heistä paikan torstaiseen semifinaaliin oli lunastanut kaksitoista kilpailijaa, jotka saivat panna parastaan arvovaltaisen tuomariston edessä. Alkuruokien pääraaka-aineiksi oli valittu kotimainen kirjolohi ja tuore osteri. Pääruokien liharaaka-aineista kisaajat voivat valita mieleisensä HKScanin toimittamista härän sisäfileestä, hännästä tai rinnasta.

Semifinalistit valmiina kisaan hyvillä fiiliksillä.

Pitkän makustelun jälkeen loppukisaan jatkava kuusikko oli selvillä. Perjantain tiukkaan koitokseen pääsivät valmistautumaan Ismo Sipeläinen, Simo Pietarinen, Ville Leminen, Erno Kemi, Mikko Kaukonen ja Turo Väärti. Yöuniin kokeilla tuskin jäi paljon aikaa, sillä jo aamukymmeneltä piti olla messuyleisön edessä valmistamassa kolmen ruokalajin menua torstai-iltana ilmoitetuista raaka-aineista.

Alkuruoan pakolliset raaka-aineet olivat muikku ja maa-artisokka. Pääruoasta piti löytyä HKScan Rypsiporsaan sisäfilettä ja luutonta kylkeä.Neljä ja puoli tuntia kestäneen finaalin aikana näkyi, että nyt olivat oikeat mestarit lavalla. Kokkien työskentely oli rentoa kiivaasta tahdista huolimatta ja yleisö eli hienosti mukana. Tuomaristolla puolestaan oli kova pähkinä purtavana, kun arvosteltavaksi nostettiin toinen toistaan huikeampia ruoka-annoksia. Rohkeutta ja mielikuvitusta löytyi siinä kuin makua ja näköäkin.

Tuomaristoa työnsä ääressä.

Koko kilpailu huipentui perjantai-iltana tuomariston julistaessa päätöksensä. Vuoden Kokiksi 2015 kruunattiin G.W. Sundmansissa kokkaava Ismo Sipeläinen, jolla on plakkarissaan jo hopeaa ja pronssia aiempien vuosien kisoista. Kilpailun kakkoseksi sijoittui Mikko Kaukonen ravintola OLOsta ja pronssin poimi plakkariinsa Ville Leminen Smöristä.

Ismo Sipeläinen viimeistelemässä alkuruokiaan ennen nostoa.

Ismon kultamitalimenun alkuruokana oli tummalla limpulla kuorrutettuja, paistettuja ja marinoituja muikkuja, joiden kanssa tarjottiin maa-artisokkapyreetä ja friteerattua maa-artisokkaa. Pääruoka rakentui paahdetusta porsaan sisäfileestä, jonka lisäksi annoksessa oli selleripyreetä, haudutettua selleriä sekä friteerattua ylikypsää porsaan kylkeä. Jälkiruokana Ismolla oli tyrnisorbettia ja suklaamoussea financier-leivonnaisen kera. Huikea kokonaisuus, jonka tuomarit yksimielisesti arvioivat kisan ykköseksi.

Vuoden Kokin pääruoka-annos HK Rypsipossusta.

Vuoden Kokki 2015 -kilpailun yhteydessä kisattiin myös Vuoden Tarjoilijan tittelistä, jonka nappasi lahtelaisessa Rouxissa työskentelevä Saara Alander.  Mielestäni on hienoa, että molemmilla ammattikunnilla on oma kisansa, jolla sekä kiritetään toisiamme että nostetaan ravintola-alan arvostusta kokonaisuudessaan.

Onnittelut voittajille, syvä kumarrus muillekin osallistujille ja tsemppiä kaikille ensi vuoden kisaan mukaan aikoville!

Aivan huikea Bocuse d’Or -kisa on takana ja tunnelmat huipussaan. Oli upeaa, että HKScan ryhtyi yhdeksi Suomen joukkueen pääsponsoreista, minkä ansiosta pääsin itsekin seuraamaan Matin kaksivuotista taivalta kohti Lyonin kisa-areenaa.

Istuessani elämäni ensimmäistä kertaa Bocuse d’Orin kisakatsomossa mietin, miten tähän on tultu. Olin saanut seurata tuntikaupalla Matin ja tiimin harjoituksia, maistellut Matin kokkauksia ja nähnyt kehityksen kaaren kaikilla kisaan liittyvillä osa-alueilla. Matti tiimeineen oli tehnyt tuhansia tunteja töitä, mikä todella näkyi otteissa jo harjoituskaudella. Nyt oli aika antaa lopullinen näyttö suomalaisesta osaamisesta.

Suomen huippufanit kannustamassa omiaan.

Kisapäivän aamu valkeni vatsaflunssan kourissa, mutta siitä huolimatta vääntäydyimme ketjuasiakaspäällikkömme Janne Leppäsen kanssa kisahalliin jo hyvissä ajoin ennen kilpailun alkua. Paikalle onkin syytä kiiruhtaa jo aamuvarhain, sillä katsomot täyttyvät nopeasti eikä paikoista hevillä luovuta. Useimmat katsojat olivat varustautuneet istumaan paikoillaan yhtä soittoa koko päivän, minkä takia yhdellä ja toisella oli mukanaan reilusti evästä juomineen. Viisas veto, jonka ansiosta ei tarvitse jonottaa kisapaikan baareissa naposteltavaa ja virvokkeita saadakseen.

2500-päisessä yleisössä innokkaita Suomi-faneja oli reilut satakunta. ELO-säätiön toimittamien lippujen, räikkien, torvien ja muun rekvisiitan ansiosta meidät kyllä huomattiin, eikä vähiten äänekkyyden vuoksi. Viereen osuneiden norjalaisfanien kanssa kävimme pientä skabaa koko finaalin ajan, mikä loi tapahtumaan reilua maaotteluhenkeä.

Matti ja Antti työn touhussa.

Katsomopaikkamme oli suoraan Matin keittiön edessä, joten saimme seurata aitiopaikalta tiimimme työskentelyä. Rauhallista ja tarkkaa toimintaa alusta loppuun, ilman minkäänlaista hötkyilyä. Kaikesta näki, että Matilla, Antilla ja Eerolla oli itsevarmuus kohdallaan ja jännitys loisti poissaolollaan. Matti kokkasi hymyssä suin ja näytti heittävän välillä rennosti huultakin Eeron kanssa. Jätkien olemuksesta näki, että homma oli hanskassa ja sujui hienosti suunnitelmien mukaan.

Antti noutamassa parhaan assistentin palkintoa.

Samaa mieltä näytti olevan myös tuomaristo. Ensin pokkasi Antti kisan parhaan avustajan palkinnon. Pian sen perään pääsi koko tiimi kumartamaan palkinnon parhaasta lihavadista, joka taatusti oli palkitsemisen arvoinen. Desibelien katsomossa noustessa päästiin viimein jakamaan mitalisijoja. Pronssit matkasivat Ruotsiin Tommy Myllymäen mukana. Hopean kuittasi USA, jolle mitalisija oli kaikkien aikojen ensimmäinen Bocuse d’Orissa. Jännitys tiivistyi tuomarien pitkittäessä voittajan julkistusta kunnes viimein julistettiin, että vuonna 2015 kultamitalin arvoiseen suoritukseen ylsi Norjan joukkue Ørjan Johanssenin johdolla.

Palkinto maailman parhaasta lihavadista.

Suomi jäi hiuksenhienosti mitaleilta, mutta saavutettu neljäs sija on kaikkien aikojen paras suomalaissuoritus näissä keittiömestarien MM-kisoissa. Matin huikean suorituksen ansiosta kuroimme kiinni huippumaiden etumatkan – jos sellaista on koskaan oikeasti ollutkaan. Seuraavissa kisoissa Suomen suorituksia tullaan katsomaan ihan eri silmällä kilpailijamaiden suunnalta. Seuraava edustajamme on jo lähtökohtaisesti huippuasemissa taistelemaan parhaista sijoituksista, kiitos Matin upean esimerkin.

Matti Jämsenin voittoisa lihavati.

Parhaat onnittelut hienosta suorituksesta maailman parhaan lihavadin tekijälle! Ja suurkiitos koko tiimille suomalaisen ruokakulttuurin edistämisestä.

Streetfood on ravintolamaailman tämän hetken kuumimpia trendejä myös Suomessa. Kokit kautta maan ovat innostuneet tarjoamaan uudenlaista katuruokaa ja ensimmäiset ruokarekatkin ovat kurvanneet jo suomalaisille kaduille.

Hyviä esimerkkejä uusista tuulista tarjoavat sellaiset mestat kuin Street Gastro, Shanghai Cowboy, Döner Harju tai vaikkapa Kim’s Tapas. Tuttujen pikaruokien rinnalle ovat nopeasti nousseet myös eksottiset maut Meksikoa, Aasiaa ja Lähi-Itää myöten. Kivoja paikkoja, mielenkiintoisia makuja ja uusia ideoita ovat kehittämässä alan konkarien lisäksi myös uudet yrittäjät. Hienoa, sillä juuri näin suomalainen ravintolakulttuuri kehittyy.

HKScan ja Unilever Food Solutions haluavat olla mukana kehittämässä streetfood-sceneä. Tätä varten järjestämme yhteistuumin Suomen ensimmäisen Fast Food Superstar -kisan, josta on tarkoitus tehdä jokavuotinen tapahtuma.

Kilpailuaika on 15.1. – 15.2.2015, joten vielä ehdit mukaan. Tarkoituksena on tuottaa uusia ja herkullisia pikaruokareseptejä, sekä asiakasmieltymyksiin vastaavia ateriaratkaisuja pikaruokaloille, kahviloille ja ravintoloille. Kilpailu on kohdistettu ruoka-alan ammattilaisille ja -yrittäjille, joille keskeisessä roolissa ovat ruoka-annoksen herkullinen maku, ulkonäkö, laatu sekä ajankäytön taloudellisuus.  Katso lisätietoja tästä.

Ennakkokilpailussa viikolla 8 valitaan kolme parasta ehdotusta reseptien pohjalta finaaliin, jossa ne valmistetaan alan vaikuttajista kootun tuomariston arvioitaviksi. Voittaja-annoksen tekijä eli Fast Food Superstar 2015 julkistetaan Fast Food & Cafe & Ravintola -tapahtumassa Helsingin Messukeskuksessa 25.2.2015.

HKScan on mukana tapahtumassa myös omalla osastollaan, jossa allekirjoittanut kokkaa Tapperin Tompan kanssa kisan kärkikolmikon herkkuja sekä omia streetfood-suosikkejaan. Kannattaa poiketa katsomaan ja maistamaan! Samalla voit tutustua HKScan Pron tuotteisiin sekä valmiisiin fastfood-konsepteihin ja -resepteihin.

Kokki kiittää kaikkia asiakkaita, yhteistyökumppaneita, oman talon väkeä ja jokaista tämän blogin lukijaa yhdessä ja erikseen hienosta vuodesta 2014.

Samalla toivotan itse kullekin oikein Herkullista Joulua ja Onnentäyteistä Uutta Vuotta.

Retki jatkuu ensi vuonna. Pysy kanavalla. Reseptin kuvan ruokaan löydät täältä.

Lomailimme marraskuun lopulla Miamissa, jossa saimme siellä asuvan suomalaisen ystäväperheemme kautta kutsun osallistua periamerikkalaisen Kiitospäivän eli Thanksgiving Dayn viettoon.

Kiitospäivää vietetään Yhdysvalloissa marraskuun neljäntenä torstaina, ja monissa amerikkalaisissa perheissä se on jouluakin tärkeämpi perhejuhla. Kiitospäivän historia alkaa jo vuodesta 1620, jolloin satakunta Mayflower-aluksella uudelle mantereelle saapunutta siirtolaista rantautui Cape Codiin ja perusti Plymouthin kaupungin.

Siirtolaisten saapuessa syksy oli liian pitkällä useimpien istutusten tekemiseen ja he kärsivät tuoreen ruuan puutteesta. Ensimmäinen talvi uudella mantereella oli epätavallisen ankara ja puolet siirtokunnan jäsenistä kuoli. Kevään tultua Wampanoag-heimon päällikkö Massasoit teki sopimuksen rauhaomaisesta rinnakkainelosta uudisasukkaiden kanssa. Heimo lahjoitti tulijoille ruokaa ja opetti tulijoita kalastamaan, metsästämään ja viljelemään maissia.

Wampanoang-heimon intiaanit olivat viettäneet, maan antimista kiittäen, kiitospäivää jo aikojen alusta lähtien. Uudisasukkaat kutsuivat päällikkö Massasoitin ja 90 heimon jäsentä jakamaan juhlan kanssaan. Siihen kuului urheilua, sotilasparaati sekä runsaasti ruokaa. Suuri osa amerikkalaisista pitää juuri tätä tapahtumaa Kiitospäivän perinteiden alkuna.

Kiitospäivä kokoaa ystävät ja perheet yhteen ja niinpä meidänkin juhlissamme oli mukana viisi perhettä, joista kolme oli ruotsalaisia. Mukana olivat myös perheiden lapset tyttö- ja poikaystävineen, mikä korosti Kiitospäin ydinasioita, kuten yhteisöllisyyttä ja jakamista. Tunnelma oli lämmin ja meidät vieraammatkin otettiin avosylin vastaan.

Kiitospäivän ateria kootaan useimmissa amerikkalaiskodeissa samaan tapaan kuin ensimmäisten siirtolaisten ja intiaanien yhteinen ateria. Niinpä meidänkin ateriamme päätähtenä oli uunissa paahdettu, jättikokoinen kalkkuna, jonka mehukas täyte oli isäntäperheen pään itse tekemä. Isännän kunniatehtäviin kuului myös kalkkunan viipalointi, tarjolle tuominen ja kiitospuheen pito ennen ateriointia.

Kalkkuna-aterian jälkeen seurasi myös perinteinen pumpkin pie eli kurpitsapiiras. Kukin perhe oli lisäksi tuonut mukanaan jotain grillattavaa, meidän nyytistämme löytyneiden lohen ja ruijanpallaksen lisäksi. Niin ilta jatkui vielä pitkään ihmisten viihtyessä ja nauttiessa Kiitospäivän hengessä niin hyvästä seurasta kuin grillin antimista.

Nyt on Mikkolan pojan nimi piirretty suomalaisen ruoanlaiton historiaan. Olin nimittäin marraskuun 18-19. päivä kokkaamassa ruokaa maailman suurimmassa teknologia-alan startup-tapahtuma Slushissa. Ei se vielä mitään – eikä sekään, että kanssani keittiössä hääri toisen kauden MasterChef-kisassa voiton pokannut Mika ”Pikkis” Tuomonen. Mutta se on jo jotain, että tiimiimme liittyi myös Watson!

Watson on IBM:n kehittämä tekoäly, joka nousi maailmanmaineeseen päihittämällä jenkkien Jeopardy!-teeveevisailussa kaksi kovinta ihmistietäjää. Sen jälkeen Watsonia on kehitetty hyötykäyttöön ja nyt sen avulla ratkotaan esimerkiksi vaikeita diagnooseja terveydenhuollon saralla. Uusimpia sovelluksia on vielä beta-vaiheessa oleva reseptiohjelma, jota minä ja Mika pääsimme ensimmäisinä suomalaisina kokeilemaan.

Ihan aluksi saimme etäkoulutusta jenkeistä verkon kautta ja sen jälkeen suoraan hommiin. Idea on lopulta aika yksinkertainen. Watsoniin syötetään valittujen raaka-aineiden nimet sekä mahdolliset muut ruokaan liittyvät määreet. Niiden perusteella Watsonin taustalla toimiva supertietokone kaivelee valtavia tietokantojaan ja suoltaa tuota pikaa nähtäväksi sata reseptiehdotusta. Kyseessä ei ole kuitenkaan mikään Googlen korvike, sillä reseptit ovat Watsonin itsensä suunnittelemia eivätkä muualta netistä löytyviä. Alkupään reseptit ovat yleensä melko perinteisiä, mutta sataluvun lähestyessä ehdotukset muuttuvat yhä luovemmiksi ja viimeiset ovatkin sitten jo silkkaa revittelyä.

Minä ja Pikkis valmiina kohtaamaan Watson

Ensimmäiseksi kokeilimme Watsonin kykyjä hakusanoilla possu, riisi ja Italia. Sen tuloksena saimme reseptit parmankinkku-melonirisottoon sekä risottomakkaraan. Risoton jujuna oli verkkomelonipyreen käyttäminen osana risoton nestettä. Makkaranteossa puolestaan lampaansuoleen puserrettiin risoton seuraksi porsaan niskaa suhteessa 40:60. Lisukkeeksi teimme Watsonin ehdotuksen mukaisesti uunissa paahdetusta omenasta tehtyä omenasinappia.

Parmankinkku-melonirisottoa ja risottomakkaraa

Slushin toisena päivänä päätimme kokeilla, mitä Watson keksii hakusanoilla lammas ja gyros. Tälläkin kerralla valitsimme tekoälyn ehdotuksista kaksi mielestämme hyvinkin luovaa ruokalajia. Ensimmäinen annos rakentui ylikypsästä lampaanpaistista, jonka seuraksi Watson halusi  tarjota taboulehia, tsatsikia ja granaattiomenavinegrettiä. Toiseksi ruokalajiksi kone ideoi kokonaisena paistetusta lampaankareesta leikatut lammastikkarit ja niiden kylkiäisiksi kahvigeeliä, sienivaahtoa, kuivattuja oliiveja, sokeriherneitä ja retiisejä.

Ylikypsää lammasta ja lammastikkari lisukkeineen

Watson on melkoinen nero erilaisten raaka-aineiden ja makujen yhdistelyssä, kuten kokkaamistamme annoksistakin näkyy. Tekoälyn ideoimissa resepteissä tulee usein vastaan sellaisia makucomboja, joita ihan ensimmäiseksi ei itselle tulisi mieleen. Niinpä olikin tosi hauska päästä kokeilemaan, kikkailemaan ja maistamaan, miten tekoäly mestarin hommista selviää.

Parin päivän kokeilun perusteella Watson ei tee ammattikuntaamme turhaksi, vaan tuo työhön aivan uudenlaista innoitusta. Watson on verraton apu esimerkiksi silloin, kun keittiön antimilla halutaan korostaa ravintolan omaa liikeideaa. Syöttämällä supertietokoneen pureskeltavaksi omat toiveensa saa listalleen huikeita makuelämyksiä, jotka istuvat erikoisempaankin ruokalinjaan ja auttavat ravintolaa erottautumaan kilpailijoistaan. Odotetaan siis innolla tekoälyn tuloa keittiöihimme ja ollaan valmiina ottamaan Watson ilolla vastaan.

Tässä vielä videota Watsonista keittiössä.

Turun keittiömaailma kansainvälistyi kertaheitolla lokakuun alussa, kun Islannissa syntynsä saanut Food & Fun -tapahtuma rantautui Aurajoen rannoille. Reykjavikissa jo toistakymmentä kertaa järjestetty tapahtuma on vuosien mittaan tullut tutuksi myös suomalaisille keittiömestareille. Islannin festivaaleille ovat osallistuneet muun muassa Erik Mansikka, Pekka Terävä, Matti Jämsen ja Kai Kallio. Turun tapahtuma oli ensimmäinen Reykjavikin ulkopuolella järjestetty ja jatkoakin on luvassa tulevina vuosina.

Ensimmäisen Food & Fun Turun ravintoloiksi valikoituivat E. Ekblom, Hus Lindman, Karu, Kaskis, Ludu, Mami, Pinella, Ravintolalaiva Cindy ja Smör, jotka ovat turkulaisen ravintolamaailman kermaa. Kaskis valittiin juuri Glorian Ruoka ja Viini -lehden toimesta vuoden parhaaksi ravintolaksi ja hyvin pärjäsi myös Ludu, joka nappasi lehden lukijaäänestyksessä viidennen sijan.

Kuva: Maria Kiraly/Food & Fun Finland

Tapahtuman idean mukaisesti jokainen yhdeksiköstä sai keittiöönsä vierailevaksi tähdeksi jonkun mukaan kutsutuista ulkomaisista keittiömestareista. Yhdysvalloista, Espanjasta, Islannista, Ruotsista ja Virosta tulleet mestarit laativat kukin oman, saariston raaka-aineita kunnioittavan neljän ruokalajin menunsa yhteistyössä ravintolan kanssa. Lähiraaka-aineiden korostamisen lisäksi ohjaavana tekijänä oli kiinteä 48 euron hinta.

HKScan oli yksi tapahtuman yhteistyökumppaneista, minkä ansiosta pääsin tuomaroimaan eri keittiöiden suorituksia. Kymmenhenkinen tuomaristo jaettiin kahteen ryhmään, joille annettiin arvioitavaksi eri ravintolat. Arvosteluperusteina olivat erityisesti ruuan maku, rakenne, ulkonäkö ja raaka-aineet. Kumpikin ryhmä valitsi käymistään ravintoloista omat suosikkinsa ja niden menut rakentaneet mestarit pääsivät kisaamaan Food & Fun Turun parhaan keittiömestarin tittelistä.

Kaskiksen väkeä työn touhussa.
Kuva: Jelena Candolin/Food & Fun Finland

Tarjolla oli monipuolinen makupaletti, jossa näkyivät niin osallistuvien ravintoloiden oma linja kuin vierailevien mestareiden kädenjälki. Pitkän makustelun tuloksena tuomariston suosikeiksi kohosivat Kaskiksen ja Ludun menut. Ensinmainitun oli luonut islantilainen Sigurdur Haraldsson ja Ludun menu oli jenkki Hamilton Johnsonin käsialaa. Turun kaupungintalolla pidetyssä finaalissa kumpikin mestari tarjoili parikymmenpäiselle tuomaristolle omat menunsa, jotka löytyvät tapahtuman nettisivuilta: Kaskis/Haraldsson  ja Ludu/Johnson.

Finaalin tuomaristoa työnsä ääressä.
Kuva: Lauri Hannus/Food & Fun Finland

Finaalissa molemmat mestarit tiimeineen laittoivat kaiken osaamisensa peliin. Tuomaristo sai eteensä jo alkuruokavaiheessa hyvin erilaiset annokset, joista voittajan valinta oli hyvin vaikeaa. Lopulta vaaka kääntyi kuitenkin Haraldssonin puoleen ja Sigurdurin saavuttama etumatka pitikin loppuun asti. Ensimmäisen Food & Fun Turun parhaan keittiömestarin titteli matkasi siis Islantiin ja ravintoloista voiton vei Kaskis.

Hamilton Johnson (vas.), Siggi Hall ja Sigurdur Haraldsson.
Kuva: Sari Soininen/Food & Fun Finland

Tapahtuma kokonaisuudessaan oli onnistunut. Ravintolat ja mestarit pääsivät hienosti esiin ja asiakkaat pääsivät kokemaan ainutlaatuisia ruokaelämyksiä. Ajankohtakin tapahtumalle oli mitä mainioin, koska Food & Fun Turku täytti ravintolat keskellä perinteisesti hiljaisempaa syyskautta. Eri ravintoloiden kattauksista pääosa oli myyty jo hyvissä ajoin ennakkoon eikä tyhjiä pöytiä tainnut olla missään. Kaikki mukana olleet ovat varmasti tyytyväisiä tulokseen, mukaanlukien Turun kaupunki, jonka maine vahvan ravintolakulttuurin kaupunkina vahvistui Food & Funin ansiosta.

Food & Fun Finlandin organisaattorina toimii Kustavin Kipinästä tuttu Pekka Kuru. Turun tapahtumassa yhteistyökumppanina oli myös koko idean isä, Islannin tunnetuin keittiömestari Siggi Hall.

Elokuun viimeisenä viikonloppuna sain ilon osallistua kaikkien aikojen ensimmäiseen Food Camp -tapahtumaan, jonka arkkitehtinä toimi Suomen Gastronomian Akatemian Kokkien Kokiksi 2014 valitsema Pekka Terävä. Paikkana oli vasta uudistunut Serlachius-museo Gösta, jonka ravintolapalveluista Pekka vastaa yhdessä Henry Tikkasen kanssa.

FoodCampin vieraileviksi tähdiksi Pekka oli kutsunut maailmanmatkoiltaan tuttuja huippukokkeja, jotka olivat usein kyselleet häneltä mahdollisuutta päästä Suomeen kokkaamaan. Tänä vuonna kutsun saivat  Sturla Birgisson ja Anton Eff Tanskasta, Sigudur Helgason Islannista, Vladislav Djatsuk Virosta ja japanilainen mestarikokki Nozaki. Nimekästä suomalaiskaartia edustivat Pekan itsensä lisäksi Matti Jämsen, Henry Tikkanen ja Heikki Liekola.

Mestarit yhteispotretissa

Kolmepäiväisen tapahtuman jokainen päivä oli tapahtumia täynnä. Päiväaikaan gastronomian saloihin perehdyttiin Food Camp -demokeittiössä, joissa mestarit kokkasivat kukin vuorollaan. Weber Grill Academyssa grillattiin tapahtuman pääsponsoreihin kuuluvan HKScanin tuotteita ja tuottajien esittely- ja myyntipisteissä tutustuttiin seudun omiin tuotteisiin. Ohjelmassa oli myös neljä mielenkiintoista paneelikeskustelua, joiden aiheet liikkuivat ruuan ja taiteen eri alueilla niiden välisiä rajoja rikkoen.

Rypsipossua Matti Jämsenin tapaan

Jokainen tapahtumapäivä huipentui juhlavaan fine dining -illalliseen, joiden menussa vierailevat mestarit olivat laittaneet kaiken taitonsa peliin. Kahdentoista ruokalajin menu alkoi samppanjatarjoilulla ja alkupaloilla museon Kivijärvisalissa. Illan keittiömestareiden esittäytymisen jälkeen siirryttiin Ravintola Göstaan, jossa vieraille tarjottiin pöytiin yhdeksän toinen toistaa herkullisempaa ja näyttävämpää annosta. Illan päätteeksi nautittiin vielä kahvi avecit ja petit four Kivijärvisalissa.

Pekka Terävän artisokkaluomus

Ateriakokemus oli kertakaikkisen upea. Eri mestarien yhteistyönä suunnittelemat ja toteuttamat menut muodostivat täyteläisen kokonaisuuden, jossa yhdistyivät harmonisesti eri pohjoismaiden ruokakulttuureista poimitut maut ja raaka-aineet.

Henrik Tikkasen kampasimpukka

Tapahtuman yhteydessä pääsin itsekin mukaan auttamaan eri annosten esivalmistelussa ja nostoissa. Oli hienoa työskennellä arvostettujen huippumestarien apuna, vaikka töitä tehtiin välillä yömyöhään asti. Muutaman illan aikana opin uusia menetelmiä, työtapoja ja tyylejä tehdä hyvää ruokaa ja rakentaa houkuttelevia esillepanoja.

Anton Effin mustikkaherkku

Aivan pelkkään hellan ääressä puurtamiseen viikonloppu ei kuitenkaan onneksi jäänyt, vaan pidimme myös hauskaa kansainvälisen kokkiporukan kesken. Uskonpa, että esimerkiksi suomalainen saunakulttuurin tunnettuus pohjoismaisissa keittiöissä kasvoi yhdessä vietettyjen iltojen ansiosta aivan uusiin sfääreihin. Majapaikkamme eli Koivulahden Rapukartanon neljä saunaa olivat ahkerassa käytössä joka ilta. Puu- ja sähkösaunan lisäksi löylyt otettiin myös  perinteisessä savusaunassa sekä järvelle hinatussa lauttasaunassa. Mahtoi siinä olla vastarannan mökkiläisillä ihmettelemistä kun aataminasuiset mestarit loikkivat löylystä järveen riehakkaasti kiljuen.