Rokkia ja ruokaa Berliinissä

Kun tieto suosikkibändini Pearl Jamin Euroopankiertueesta kiiri Suomen kamaralle, piti tilaisuuteen tarttua heti kiinni. Lukuisista keikkapaikoista aikataulullisesti paras osui Berliiniin, joten ei muuta kuin lippuja ostamaan. Matkaseuraksi valikoitui kuuden miehen kokkiryhmä vahvistettuna yhdellä radiotoimittajalla.

Konsertin lisäksi päätimme perehtyä porukalla myös Berliinin kulinaariseen puoleen, ja niinpä lähdimme matkaan jo pari päivää ennen Pearl Jamin keikkaa. Lentomme laskeutui Berliiniin juhannuksen jälkeisenä tiistaina ja siitä se nousukiito alkoi. Hoidimme majoitusmuodollisuudet pois alta, otimme parit neuvoa-antavat ja hyppäsimme taksiin. Kuskille huikkasimme, että hän saa toimia nyt rytmiryhmämme makutuomarina ja viedä meidät omaan suosikkipaikkaansa.

Turkkilaissyntyinen kuski kurvaili aikansa Berliinin kaduilla ja pysäytti autonsa lopulta – kas kummaa – pienen turkkilaisen Mehmet-ravintolan eteen. Paikan asiakaskunta näytti muodostuvan enimmäkseen turkkilaisista ja paikallisista hipstereistä. Viimemainituista emme kuitenkaan säikähtäneet, vaan tilasimme rohkeasti aimo annokset kylmiä ja lämpimiä meze-alkupaloja. Pääruokien valinta kävi yhtä juohevasti, sillä tiskin takana miekoissa paahtuvista kebab-vartaista kohosivat sen verran houkuttelevat tuoksut.

Loppuillan ohjelma jäi hiukan hämärän peittoon, mutta oikeasta hotellista aamulla kuitenkin herättiin. Hetken silmien tarkennuksen jälkeen olimme taas suihkunraikkaina kadulla. Määrätietoisesti askeltaen suuntasimme aikaiselle lounaalle ravintola Transitiin. Aasialaisiin makuihin innostunut kokkijoukkomme tilasi kerralla pöytään 19 pikkuannosta itämaisia herkkuja, jotka sitten veljellisesti jaoimme keskenämme, muistaen samalla huolehtia myös nestetasapainosta.

Päivän ajan palloiltuamme pitkin ja poikin Berliiniä olikin aika hankkiutua jo illallispöytään. Keskiviikoksi olimme varanneet jo etukäteen pöydän Kimchi Princessistä, jota kehutaan Berliinin parhaaksi korealaiseksi ravintolaksi. Paikan maine ja suosio näkyi myös asiakasmäärässä, sillä ravintola oli tupaten täynnä sinne saapuessamme ja tilanne oli sama koko illan ajan. Tyylikkäästi teollisuushallimainen ravintola oli rustiikkisesti sisustettu. Osa tuoleista oli nikkaroitu eurolavoista, osa salia oli kalustettu piknik-seteillä ja seinät oli rakennettu merikonttien osista.

Alkudrinkkien jälkeen tilasimme pöytään 25 annosta erilaisia ruokia alkaen muun muassa hummeria, kampasimpukoita ja muita äyriäisiä sekä aasialaisia kasviksia sisältäneestä äyriäiskeitosta. Aasialaiset maut ja tuoksut olivat huumavia ja maut huikeita läpi menun. BBQ-annoksia varten pöytäämme tuotiin kaasulevy, jolla kypsensimme itse aimo satsin possun niskaa ja härkää. Lihat ja muut lisukkeet kietaisimme sitten salaatinlehtien sisään ja nautimme mutkattomasti kädestä suuhun -menetelmällä.

Torstaiaamuna löysimme itsellemme suomalaisen oppaan, joka oli asunut Berliinissä puolisen vuotta. Hänen johdollaan suunnistimme israelilaiseen Jacob’s Bar & Restaurant -ravintolaan, mikä olikin itselleni ensimmäinen tutustuminen sikäläiseen ruokakulttuuriin. Paikoitettuamme itsemme pöytään luoksemme saapui paikan keittiömestari tiedustamaan tilaustamme. Hetkeäkään miettimättä totesimme, että antaa tulla mitä vaan, kaikki kyllä menee. Ja sittenhän ruokaa alkoi tulla annoskaupalla.

Kaikissa annoksissa oli noin kolme perusraaka-ainetta, joiden maut sointuivat täydellisesti yhteen. Suosittuja näyttivät olevan muun muassa munakoiso, granaattiomena, vuohenjuusto, seesaminsiemenet, jogurtti ja hummus. Maut olivat puhtaita, maustaminen hillittyä ja kaikenlainen kikkailu loisti poissaolollaan. Eniten israelilainen ruoka toi mieleeni marokkolaisen keittiön antimet, mutta miedompana.

Lounaalta aloimme sitten pikku hiljaa valua kohti Wuhlheiden konserttiareenaa. Noukimme muutaman ramazottin mukaan ja pysähdyimme myös muutamalle välitankkaukselle. Maksumies kullekin kierrokselle pelattiin yksinkertaisella kolikkopelillä. Jokaisella pelaajalla on kolme kolikkoa, joista hän kätkee nyrkkiinsä niin monta kuin haluaa. Sen jälkeen kaikki lyövät nyrkkinsä pöytään ja jokainen saa arvata, montako kolikkoa pöydällä yhteensä on. Huonoiten arvannut saa kuitata laskun.

Konserttipaikalle saapuessamme meitä tervehti upea auringonpaiste ja sen alla lainehtiva ihmismassa. Muinaisen amfiteatterin muotoon rakennetun ulkoilma-areenan penkit ja kenttäalue alkoivat vähitellen täyttyä Pearl Jam -faneista. Yhteenkuuluvaisuuden tunne oli vahva ja ilmassa väreili innostuneen odottava tunnelma. Meininki oli kaiken kaikkiaan mahtava, kun bändi viimein asteli lavalle ja aloitti soitannan.

Itse kipaisin yläkatsomosta aivan lavan eteen seuraamaan suosikkieni edesottamuksia. Nuoruusvuodet tulivat mieleen Eddie Vedderin kiipeillessä lavarakenteissa ja laulaessa niin kuin Eddie vain osaa. Vasta uuden levyn julkaissut bändi oli tiukassa vedossa ja soitti antaumuksella myös vanhempaa tuotantoaan. Joukossa oli paljon itselleni merkityksellisiä biisejä, jotka olen aina halunnut kuulla livenä, joten keikka oli kaikkien toiveideni täyttymys. 18 000 muuta ihmistä tuntui kokevan samoin, sillä aplodien volyymi ylitti paikoin bändin vahvistimista lähtevän äänen.

Summa summarum: täydellinen reissu. Mahtava keikka, ykkösluokan matkaseura ja sapuskatkin osuivat aivan nappiin. Berliini itsessään oli myös matkan arvoinen. Ihmiset ovat ystävällisiä, kaupungissa on paljon nähtävää ja koettavaa ja kaiken lisäksi Berliinissä lomailu ei paljon kukkaroa rasita. Lennot ovat halpoja, majoittuminen edullista ja ravintoloissakin laskut jäävät uskomattoman pieniksi ruoan laadusta tinkimättä. Suosittelen vahvasti.

Ja tässäpä vielä pieni matkavideokin reissulta. Klikkaa tästä, jos uskallat.