Kiekkolegendan kisaeväät maistuvat MM-futistakin seuratessa

Lätkän MM-kisat päättyivät lopulta hienosti Suomen hopeajuhliin, vaikka alkusarjassa joukkueen otteet eivät kovin vakuuttavia olleetkaan. Kotikatsomoissa jännitystä lievittivät maistuvat kisaeväät, joihin HKScanin demokeittiöllä kävi omat vinkkinsä jakamassa myös Ville Peltonen. Yksi kaikkien aikojen leijonalegendoista muistetaan kiekkopiireissä ikuisesti vuoden 1995 MM-finaalista, jossa Ville laukoi hattutempun Ruotsin verkkoon. Näillä maaleilla Tupu, Hupu ja Lupu -ketjun laituri varmisti Suomelle historian ensimmäisen jääkiekon MM-kullan.

Ville_Annos

Demokeittiöllä kokkaillessamme paljastui, että Ville on hyvän ruuan ystävä ja kokkaa itsekin innokkaasti yhdessä lapsiensa kanssa.  Pelivuosien ruokavaliostaan Ville kertoi seuraavasti:  ”Pitkässä MM-turnauksessa kroppa on kovilla. Itselläni oli tapana syödä ennen matsia jotain kevyttä ja proteiinipitoista. Pelin jälkeen puolestaan maistui usein kunnon pihvi ja salaatti. Ja hyvä ruokahan maistuu aina, vaikka peli ei kulkisikaan ihan toivottuun tapaan”, Ville kertoo virnistäen. Samalla hän muistuttaa, että myös kotikatsomoissa on syytä syödä hyvin sanan kaikissa merkityksissä.

2336963_big-lnd

Asia on taas ajankohtainen, kun jalkapallon MM-kisat alkavat Brasiliassa 12. kesäkuuta. Luvassa on täyden kuukauden kestävä, sambarumpujen säestämä urheilujuhla, jonka aikana mitataan myös kotikatsomoiden turnauskestävyys.

Villen suosittelemat Pulled Pork Tortillat ovat mainio valinta myös futisfanin kisaevääksi. Reseptin löydät täältä >>

Annos

Kategoria(t): Ei kategoriaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.