Gastrossa kokattiin bistrossa

Gastro-messut on Suomen johtava HoReCa-alan ammattitapahtuma. Joka toinen vuosi järjestettävä tapahtuma kokosi tänäkin vuonna yhteensä yli 15 000 kävijää, jotka saivat samalla käynnillä tutustua myös ravintola-alan toiseen suurtapahtumaan, ViiniExpoon.

HK Pron Gastro-osastolla pääosassa oli – yllätys, yllätys – liha. Oman ainutlaatuisen Rypsipossumme lisäksi osaston tähtinä esiintyivät  Tammisen rotukarjatuotteet sekä ensi-iltansa Suomessa saanut Chosen by Farmers -tuotesarja. Viimemainittu on valittujen australialaisten tuottajien kasvattamaa black angusta, josta HK Pro tarjoaa keittiöille muun muassa niskaa, entrecotea, sisäfileetä, paahtopaistia ja ulkofileetä makurasvalla.

IMG_2876

Valokeilojen loisteessa paistattelivat myös HK Pron ammattilaiset. Forssan tehtaaltamme lavalle asteli lihanleikkaaja Tomi Rikassaari, joka veitset viuhuen paloitteli Rypsipossun puolikkaita myyntikokoisiksi paloiksi. Pari kertaa päivässä toteutettu sai aikaan todellisen yleisöryntäyksen osastollemme.

HK Pron osaston toiseksi vetonaulaksi nousi messuvieraita varten rakentamamme bistro, jossa allekirjoittanutkin vietti kolme päivää hellan ja tiskikoneen välissä. Kuuden kokin voimin rakensimme tasatunnein monen ruokalajin maistelumenun, joka vei kävijät makumatkalle likimain maailman ympäri:

AASIA: Open ramen pulled pork burger, sriracha chilimajoneesia, inkiväärikurkkuja

MEXICO: Chicken carnitas, friteerattua tortillaa, savuchilisalsaa

SKANDINAVIA: Piparjuuri-suolakurkkukuorrutettua häränrintaa, piparjuuri-puikulaperunapyreetä

VÄLIMERI: Härän niskaa, tsatsikicaesaria, punaviinikastiketta

IMG_3703

Aasian, Meksikon, Skandinavian ja Välimeren keittiöiden yhdistäminen yhdelle lautaselle onnistui erinomaisesti, mistä samaa mieltä olivat bistrossamme kolmen päivän aikana vierailleet 425 kävijää. HK Pron asiakkaiden lisäksi bistron antimia kävi maistamassa myös maamme kokkikaartin kovin kärki Michelin-kokkeja ja Vuoden Kokiksi 2014 valittua Heikki Liekolaa myöten.

Parhaat kiitokset heille ja kaikille HK Pron osastolla käyneille.

 

Kategoria(t): Ei kategoriaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.