Rauhaisaa Joulua ja kiitokset upeasta vuodesta!

Vuosi 2013 jää meikäläisen aikakirjoihin upeana, tapahtumarikkaana ja vauhdikkaana. Reissumaileja on kertynyt enemmän kuin aikoihin ja uusia kokemuksia on karttunut niin työ- kuin yksityiselämän puolella.

Hyvän lihan ilosanomaa on saarnattu riemulla ympäri maata ja siinä sivussa tehty kauppaakin niin maan perusteellisesti. Vuoden mittaan on paiskittu töitä upeiden ammattilaisten kanssa ja tavattu mielenkiintoisia ihmisiä kulinarismin merkeissä aina Lapin tuntureilta Kaliforniaan asti. Jokusen ruokakirjan tekoonkin olen päässyt mukaan, minkä ansiosta vuodesta jää historiaan jotain pysyvämpääkin.

Kaiken kokkaamisen ohessa aikaa on riittänyt myös rokkaamiseen. Punkahtavalle Barbaralle on pukannut keikkaa ihan kivasti Movemberin päättäjäispartya myöten. Viime viikkoa vietettiin bändin kanssa studiolla ja Kallion kaduilla musiikkivideon teossa, joten alkuvuodesta pärähtää uutta punkkia ihan YouTubeen. Kuunnelkoon ja katsokoon, ken uskaltaa.

Näin Joulun tullen on kuitenkin aika rauhoittua ja antaa kiitokset kaikille asiakkaille, työkavereille, yhteistyökumppaneille ja muille vuoden mittaan kohtaamilleni ihmisille vuoden 2013 yhteisistä saavutuksista.

Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2014 sinullekin toivottaen

Risto

6315

PS. Joulukinkun loppuja voit käyttää muuhunkin kuin hernerokkaan. Kokeilepa vaihteeksi vaikka tätä herkullista leipää, joka maistuu mainiolta esimerkiksi saunailtana kylmän oluen kera.

YLIKYPSÄJOULUKINKKU LEIPÄ

600g                    joulukinkkua

4 siivua              joululimppua

3dl                       kinkunkastiketta

120g                    rosollia

80g                      piparjuurismetanaa

4 dl                      rucolaa

1.       Revi joulukinkku reiluiksi suikaleiksi, paahda joululimppu ja kuumenna kastike.

2.       Kuumenna revittyjoulukinkku paistin pannulla ja lisää kinkun kastike, sekoita hyvin lisää rucola viimeiseksi ja sekoita.

3.       Kokoa leipä kerroksittain: leipä, rosolli-piparjurismetanaa, kinkkupaistos.

 

KINKUNKASTIKE

1dl                       kinkun paistolientä

2dl                       kanalientä

1rkl                      sinapinsiemeniä

2rkl                      sinappia

2dl                       kuohukemaa

1rkl                      hunajaa

suolaa, mustapippuria

1.       Laita kattilaan liemet, sinapin siemenet, sinappi ja hunaja. Hauduta niin että nesteestä on 1/3 osa jäljellä. Lisää kuohukerma.

2.       Hauduta noin 10 min kunnes kastike saostuu.

3.       Tarkista maku.

 

PIPARJUURISMETANA

2dl                       smetanaa

2rkl                      piparjuuriraastetta

suolaa

1.       Yhdistä kaikki raaka-aineet ja vatkaa vaahdoksi.

 

 

Kategoria(t): Ei kategoriaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.