Juoksu se on minun rattoni!

Tai eihän se ihan aina ole ollut. Itse asiassa opin juoksemaan vasta viime vuosikymmenen loppupuolella, kun pääsin eroon perioululaisesta tavasta repiä itseni piippuun jo ensimmäisten viiden minuutin aikana. Yhdessä väärän juoksutekniikan ja sopimattomien kenkien kanssa se oli viedä lenkkeilystä kaiken ilon, kunnes otin asioista selvää ja valaistuin. Juokseminen on lopulta aika kokonaisvaltaista liikuntaa, missä pelkillä jalkalihaksilla ei pitkälle pötkitä.

Viime viikon lauantaina oli aika taas testata kuinka askel nousee numerolappu rinnassa. Olin ilmoittautunut mukaan Helsinki City Runiin noin 17 500 muun juoksijan kanssa. Lähtöviivalle asettui tällä kerralla myös muutamia työkavereinani HKScan Prolta eli Tom Tapper, Janne Leppänen ja Ilkka Ryytty. Jäsentenvälistä kisaamme kirittivät lisäksi Valvion Juha ja Lepistön Henkka, joiden kanssa kokoonnuimme porukalla meille kotiin jo muutamaa tuntia ennen juoksun starttia tsemppaamaan toisiamme ja hoitamaan viime valmistelut.

Helsinki City Run -tiimimme iloisissa juoksufiiliksissä

Helsinki City Run -tiimiämme iloisissa juoksufiiliksissä.

Itse olin valmistautunut jo puoli vuotta tätä puolimaratonia varten. Juostuja kilometrejä oli takana melkoinen määrä ja lihaskunnonkin piti olla kohdallaan. Myös hiilihydraattivarastot oli tankattu täyteen hyvissä ajoin ennen starttia, joten olin kaikin puolin valmis lähtöviivalle. Kauniissa kevätsäässä juoksu sujuikin ihan mukavasti. Kello temppuili kuitenkin sen verran, että jäin omasta ennätysajastani kolmisen minuuttia.

Jokainen juoksija tietää, että tuo harmittaa. Omaa itseään vastaanhan tällaisissa juoksuissa taistellaan eli aikaa yritetään aina parantaa. Ja oi sitä onnen tunnetta, kun näkee kellon pysähtyvän uuteen ennätykseen. Omalle kohdalleni se sattui viimeksi aika jämptisti vuosi sitten Kööpenhaminan maratonilla. Tippahan siinä tuli linssiin kellon näyttäessä loppuajaksi 3.52 ja osia. Sillä tuloksella uurastus todella palkittiin ja illalla tanskalainen olut kuohui juhlatunnelmissa.

Askel nousee vielä kevyesti vaikka kilometrejä on jo takana.

Askel nousee vielä kevyesti vaikka kilometrejä on jo takana.

Hyvissä fiiliksissä jatkettiin kyllä Helsinki City Runinkin jälkeen. Koko joukkueemme kerääntyi meille saunomaan ja nauttimaan palauttavan bissebuffetin antimista. Grillattiin porukalla hampurilaisia ja flanksteakia ja vedettiin yhteen juoksun tapahtumia. Samalla suunniteltiin jo tuleviakin juoksuja, sillä ainakin itse aion juosta syksymmällä vielä yhden koko maratonin. Missä ja milloin on vielä avoinna. Varmaa kuitenkin on, että juokseminen jatkuu vielä pitkään ja toivottavasti vauhtikin yhä vaan kiihtyy.

 

Kategoria(t): Ei kategoriaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin Juoksu se on minun rattoni!

  1. Kaisa sanoo:

    Moi! Sinusta oli juttu iltalehden sivuilla. Jutussa ”pesit” uusia perunoita. Silmiini pisti heti Marco Pierre White:n kuva paidassasi. Mistä olet hankkinut paidan? Kiinnostaisi kovasti tietää, kun haluaisin samanlaisen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.