Matti Jämsen kirkkaasti Bocuse d’Or -finaaliin!

Ilmassa oli suuren gastronomisen juhlan tuntua, kun maailman parhaat kokit ottivat mittaa toisistaan Bocuse d’Or -kisan merkeissä Tukholmassa 8-9.5. Maailman arvostetuimman kokkikilpailun Euroopan osakilpailuun oli omat mestarinsa lähettänyt 20 maata, joista puolelle oli tarjolla paikka ensi tammikuussa Lyonissa pidettävään loppukilpailuun.

Suomea kisassa edusti G.W. Sundmansin keittiömestari Matti Jämsen, jonka apulaisena ahkeroi Antti Lukkari. Parivaljakko aloitti valmistautumisen kisaan jo viime syksynä ja treenejä paiskittiin parhaimmillaan kuutena päivänä viikossa. Valmentajana toimi Eero Vottonen ja sparraamassa sekä harjoitustuloksia puntaroimassa oli mukana myös kymmenkunta suomalaista kokkia.

HKScan Pro on yksi Suomen joukkueen pääyhteistyökumppaneista, joten kisamatka lankesi omallekin kontolleni kuin manulle illallinen. Reissussa mukana olivat myös johtajamme Sari Palokangas sekä ketjuasiakaspäällikkömme Janne Leppänen. Matkaan lähdimme jo edellisenä päivänä, jolloin ohjelmassa oli suomalaista ruokakulttuuria edistävän ELO-säätiön kokkarit Suomen suurlähetystössä. Paikalla oli lukuisa joukko suomalaisia ja ruotsalaisia ruokamaailman vaikuttajia ja ohjelma tarjoiluineen oli ykkösluokkaa. Juhlava tilaisuus lämmitti mieltä, sillä se kertoi osaltaan ravintola-alan arvostuksen, ammattitaidon ja pohjoismaisten raaka-aineiden arvostuksen noususta

Kisapaikalle Tukholman messukeskukseen kiiruhdimme jo varhain torstaiaamuna, sillä Matin vuoro astua areenalle oli jo puoli yhdeksältä. Suomalaisille oli varattu kaikkiaan 80 paikkaa Matin kisakeittiön eteen ja paikat täyttyivätkin nopeaan tahtiin. ELO-säätiön toimesta kannustusjoukoille oli valmisteltu täydellinen kisavarustus Suomi-paidoista alkaen ja meininki katsomossa oli hurjempaa kuin kotimaan lätkäkatsomoissa. Kannustushuudot raikuivat, torvet soivat ja Mattia tsempattiin katsomon puolelta koko viisituntisen session ajan. Omat faninsa olivat tietysti muillakin mailla, joten kisaa käytiin myös siitä, kenen kannustusjoukot saivat aikaan kovimmat volyymit. Kovasta kisasta huolimatta tunnelma oli kuitenkin koko ajan lämmin ja kiva.

Suomen joukkueen taidokas lihavati.

Suomen joukkueen taidokas lihavati.

Runsaan viiden tunnin puurtamisen jälkeen oli aika katsoa työn tulokset. Matin nostaessa vatinsa tuomarien eteen olin saletti siitä, että mitali tulee. Sekä kala- että lihavati näyttivät tosi hyviltä ja ilman muuta odotin Matin nousevan kärkikolmikkoon. Toisin kuitenkin kävi: voiton nappasi Ruotsi, hopeaa vei Norja ja pronssille ylsi Tanska. Pohjoismaisen rintaman rikkoi Ranska jättäen näin Matin sijalle viisi. Jos pieni jälkipeli sallitaan, niin omasta mielestäni tässä taidettiin pelata yhden sortin gastronomis-poliittista peliä.

Suomen joukkue sai erikoispalkinnon parhaasta lihavadista. Kuvassa vasemmalta Jouni Heinonen, Davanti Oy, Antti Lukkari, assistentti, Eero Vottonen, valmentaja, Matti Jämsén, Suomen edustaja, Ossi Heinonen, Davanti Oy. Kuvaaja: Jouni Kuru

Suomen joukkue sai erikoispalkinnon parhaasta lihavadista. Kuvassa vasemmalta Jouni Heinonen, Davanti Oy, Antti Lukkari, assistentti, Eero Vottonen, valmentaja, Matti Jämsén, Suomen edustaja, Ossi Heinonen, Davanti Oy. Kuvaaja: Jouni Kuru

Tulosten julkistus tuli pienoisena pettymyksenä myös Matille ja tiimille, vaikka taakse jäikin monta gastronomian huippumaata. Viides sija takasi kuitenkin uuden näytönpaikan tammikuiseen finaaliin, johon Suomen joukkue lähtee entistäkin voitonnälkäisempänä. Matin mukaan hyvällä fiiliksellä jatketaan, treenataan tuleva syksy entistäkin kovemmin, hiotaan yksityiskohtia ja kehitellään uusia ideoita. Matka Bocuse d’Or -kilpailun voittajaksi ja maailman parhaaksi kokiksi vaatii vielä hiukan lisää potkua, mutta Matti ja tiimi siihen varmasti pystyvät.

 

Kategoria(t): Ei kategoriaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin Matti Jämsen kirkkaasti Bocuse d’Or -finaaliin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.