Kimppakokkausta Vanajanlinnalla

Mestarit Linnalla on vuotuinen hyväntekeväisyystapahtuma, joka saattaa yhteen kotimaamme huippuchefit ja tarjoaa asiakkaille huippuunsa hiotun gourmet-illallisen Vanajanlinnan upeassa miljöössä. Jo seitsemännen kerran järjestetyn tapahtuman menua ovat aiempina vuosina olleet rakentamassa esimerkiksi Välimäen Hans, Terävän Pekka ja Herlevin Akseli.

Tänä vuonna tapahtuman primus motorina toimiva Vanajanlinnan keittiötoimenjohtaja Chef Mika Jokela heitti haastavan kutsunsa minulle ja Mäntykankaan Terolle. Lapland Hotels -ketjun keittiöpäällikkönä työskentelevä Tero on monille tuttu myös yhtenä MTV3:n Huomenta Suomi -ohjelman kokeista. Alkuvuonna mies palkittiin tuplaten horeca-alan PRO-2013 gaalassa, kun plakkariin tulivat sekä Vuoden Keittiömestarin titteli sekä lehdistön voittopokaali.

Mestarit

Yhdessä Mikan ja Teron kanssa kokkasimme satapäiselle vierasjoukolle seitsemän ruokalajin menun. Alusta asti oli selvää, ettei perussetti riitä, kun pöytiin asettui niin tunnettuja kulinaristeja kuin intohimoisesti ruokaa harrastavia julkkiksia. Niinpä luomun ja lähiruoan varaan rakentuneella illallisella nautittiin muun muassa kuningasrapukeittoa ja poron potkaa, jotka Tero viimeisteli myös Lapista tuomallaan jäkälällä.

Poroa parhaimmillaan

Mika puolestaan taiteili pöytään esimerkiksi chevrejuustovaahtoa parsan kera ja kuhaa Mannerheimin tapaan. Omasta puolestani heitin kehiin omenaliemessä haudutettua porsaan poskea ja sen kyytipoikana pikkelöityä kyssäkaalia.

Possun poskea

Jälkkäriksi taioin paahdettua valkosuklaa-sitruunamoussea, jonka jujuna oli mustikkamehusta tehty makuilma. Ohje blogin lopussa.

Illallinen käynnistyi juhlavasti hotellinjohtajan puheella ja illan menusta vastanneiden chefien esittelyllä. Aterioinnin edetessä jokainen mestari esitteli omat annoksensa, kertoi niiden raaka-aineista, valmistuksesta sekä ajatuksesta annoksen takana. Nostoissa jokaisen apuna häärivät tiimin kokit salihenkilökunnan keskittyessä muuhun tarjoiluun. Aterian viinivalinnoista vastasi sommelier Joonas Vainio, joka ammensi asiakkaille runsaasti tietoa valitsemistaan viineistä sekä niiden valintaperusteista juuri illan menuun sopiviksi.

Nostojen valmistelua

Koko tapahtuma onnistui mainiosti. Asiakkaat aplodeerasivat niin, että meitä mestareita alkoi melkein nolottaa. Nöyrinä poikina pokkasimme kiitokset yleisölle ja tietysti myös toisillemme sekä kaikille illan onnistuneeseen läpivientiin osallisille.

Meidän kokkien näkökulmasta on aina hienoa päästä kurkistamaan toisen mestarin valtakuntaan ja tapaan työskennellä. Yhdessä tehden oppii samalla uusia niksejä ja kovassa seurassa joutuu itsekin näyttämään parasta osaamistaan. Puhumattakaan siitä, että yleensä näissä kimppakokkauksissa kaikilla on hauskaa sekä keittiössä että sen ulkopuolella. Kannattaa kokeilla aina kun tilaisuus osuu omalle kohdalle!

 

Mustikkailma

1000 g mustikkamehua

150 g ruokosokeria

3 g merisuola

20 g valkuaisjauhetta

1,6 g xantazoonia (ksantakumi)

akvaariopumppu

Laita kaikki aineet astiaan ja ajaa sauvasekoittimella tasaiseksi, siivilöi ja laita jääkaappiin yön yli. Laita neste korkeareunaiseen astiaan ja pumppaa akvaariopumpulla syötäväksi ilmaksi.

 

Kategoria(t): Ei kategoriaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin Kimppakokkausta Vanajanlinnalla

  1. Anni sanoo:

    Helou Risto!
    Kävit mielessä ja aattelin toivottaa hyvää juhannusta – käyhän taas ostoksilla 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.